Eilen olin juhlissa. Baarissa. Ystäväni veli, muusikko, myrtynyt muusikko oli juhlan aiheena syntymäpäivänsä johdosta. Oli tanssia, laulua ja naurua.

Oli mukavaa.

Olen iloinen, että hänelle järjestettiin juhlat, koska hän on usein aika erakkona ja masentunut, ilkeäkin.

Mikäs sen mukavampaa kuin nähdä yleismyrtynyt ihminen nauramassa ja soittamassa, nähdä se, että hänellä on edelleen paljon ystäviä. Toin juhlaan oman pienen osaseni, vaatimattoman mutta ehkä silti vähän liiallisen. Nyt toivon, etten pilannut juhlia laulamalla liikaa. Tanssin tuntitolkulla. Eräs muusikoista oli tainnut nauttia väkijuomia vähän liikaa, kun lakosi bassonsa kanssa lavalle selälleen köllöttelemään ja illisteli sieltä tuttuun tapaansa :)

Kaikki olivat niin hyvällä tuulella. Kakkukahvitarjoilukin siellä olisi ollut, mutta minä jätin sen väliin ja siirryin välittömästi baaritiskillä tarjoiltavien tuotteiden pariin.

Siitä on aikaa, kun tänne viimeksi kirjoitin. Olen pitänyt nettipäiväkirjaa toisella foorumilla, tästä oli tarkoitus tulla erilainen.

Kevät on tulossa, sen huomaa valosta. Tänään olemme menossa elokuviin, kohta, ja illalla saunaan. Luulen, että kaikki kääntyy hyväksi, että tarkoituksellisuudesta tulee tärkeää. (Mitähän tuokin lause tarkoitti, yritinkö kenties olla itseäni nerokkaampi? Kuppilassa taannoin eräs nuorukainen ei puhunut mitään, ja kun puhuttelin häntä vähän kiusoitellen, hän sanoi, että kun on hiljaa, niin itsestään antaa fiksumman vaikutelman! Siihen totesin, että "toisin kuin minä".

So far everything's just fine.

Don't know about tomorrow but I believe it'll be fine no matter what.

Hoono enklanti lie.

Sataa lunta, joka kertyy nopeasti kinokseksi. Heräsin aamulla aikaisin tekstiviestiin; kultaseni siellä oli kiirehtinyt junaan. Hän oli päässyt ainakin perille, koska oli vastaillut sieltä sähköposteihini. Vastaukset olivat suloisia!

Nukahdin siis aamulla vielä uudelleen, ja totesin lumisateen vasta jokin aika sitten noustuani ja avattuani verhot. Harmi, kun lumitöitä on nyt vaikea tehdä käden vuoksi. Ja takapihalla lojuu lumen peitossa jo tavaroita, jotka pitäisi kaivella sieltä pois... niitä raivopäissäni sinne nakkelemiani kamppeita. Siellä nököttävät myös hurmaavat "puutarhakalusteeni"... Joiden päällä on muutamankymmenen sentin lumikerros. Ja lumi peittää myös pyöräni, jonka lukko jäätyi kiinni.

Olisi siis paljon tekemistä, mutta perhanan käden takia se on vaikeaa. En halua, että haavat ratkeavat uudestaan.. Pitääkin kohta katsoa miltä ne nyt näyttävät, vieläkö verta vuotaa. Ei mitenkään mielipuuhaani... pitäisikö aamupala syödä ennen vai jälkeen operaation?

Eipä uskoisi, miten asiat joskus voivat muuttua äkkiä, myös parempaan!
Eilen vielä oli niin huono olo, ja jouduin käden takia soittamaan ambulanssin, kun haava ratkesi. Onneksi se ommeltiin. Tai ne, kaksihan niitä siinä on.

Parasta on kuitenkin se, että lähennyimme erään kanssa uudestaan. Tuntuu, että rakkaus on sittenkin olemassa, vaikka ajattelin jo, ettei sellaista olekaan. Ajattelin, että rakkaus on kuollut koko maailmasta, kun se on kuollut minun maailmastani. Mutta se heräsi henkiin, ja minä sain olla sylissä.
Tiedän toisenkin osapuolen olevan tästä onnellinen.

Ajattelen häntä paljon. Koko ajan. Tuntuu lämpimältä. Ei ahdista enää ollenkaan.

En uskonut tällaisen olotilan koittavan enää ikinä, mutta tässä sitä ollaan! Ehkä uskallan jo ajatella, että elämällä, asioilla on sittenkin merkitys? Etten ole tässä turhaan?

Olen kiitollinen.

Huomenta.
Nukuin melko hyvin, mutta herätessä oli sellainen olo, etten oikein tiennyt, kuka olen, missä olen, mitä olen... Kuten en yleensäkään tiedä.
Oksettaa ajatella kättäni; että se kääre täytyy tänään avata. Sen alta paljastuu veristä mössöä ja repsottavia haavoja, joiden tilalla oli aiemmin lähes ehyt iho. Lähes. Montakohan kertaa minä olen sitä samaa kättä viiltänyt?
Pitääköhän sitä valella vedellä vai olla valelematta. Hmm.

Pieni orava juoksentelee pihalla. Eläimet taitavat suojella itseään paljon paremmin kuin ihmiset? Kai sairaskin eläin pyrkii suojaamaan itseään, ei vahingoittamaan? Mikä minussa on vialla?

Eilen jäi melko yksinäinen olo, kun M ja K lähtivät. No, he sentään välittävät edes vähän. Tosin luulen, että ilman K:ta M ei olisi tullut. Poikaystäväni. Entinen poikaystäväni. Mitä muuta minulla on kuin entisiä poikaystäviä ja repaleisia muistoja?

Tuskin muistan enää aikaa, kun nauroin paljon.