Eipä uskoisi, miten asiat joskus voivat muuttua äkkiä, myös parempaan!
Eilen vielä oli niin huono olo, ja jouduin käden takia soittamaan ambulanssin, kun haava ratkesi. Onneksi se ommeltiin. Tai ne, kaksihan niitä siinä on.

Parasta on kuitenkin se, että lähennyimme erään kanssa uudestaan. Tuntuu, että rakkaus on sittenkin olemassa, vaikka ajattelin jo, ettei sellaista olekaan. Ajattelin, että rakkaus on kuollut koko maailmasta, kun se on kuollut minun maailmastani. Mutta se heräsi henkiin, ja minä sain olla sylissä.
Tiedän toisenkin osapuolen olevan tästä onnellinen.

Ajattelen häntä paljon. Koko ajan. Tuntuu lämpimältä. Ei ahdista enää ollenkaan.

En uskonut tällaisen olotilan koittavan enää ikinä, mutta tässä sitä ollaan! Ehkä uskallan jo ajatella, että elämällä, asioilla on sittenkin merkitys? Etten ole tässä turhaan?

Olen kiitollinen.