Lauantai-iltana kauppaan liukastellessaan voi saada monenlaista päähänsä. Kuten vaikka blogin aloittamisen. Tai sen, että paistaa jääkaapissa eilisestä asti lojuneen kalan. Tai käskee kumppanin paistaa.
(Tosin häntä ei tarvitse käskeä, enkä minä edes osaisi.)

Kaupasta tultuaan voi ajatella tyytyväisenä, että voi käyttää tämän lauantaisen illan lojuen, jutellen, tehden ruokaa ja syöden sitä, ehkä juoda muutaman oluen ja unohtaa joksikin aikaa sen, että on aina vaikeaa. Voi vaikka huolettomana ajatella huomista isänpäivää, ajatella ettei ole isä, ei äitikään, ja että vaikka välit omaan isään ovat mitä ovat, ei silti tarvitse ottaa stressiä ja mennä pakko-onnittelemaan, koska molemmat osapuolet tietävät, että se olisi teennäistä.

Voi avata tv:n, mutta se ei juuri kiinnosta. Voi lukea kirjaa vuoteessa. Voi valvoa niin pitkään kuin haluaa tai olla valvomatta. Leikkiä eläinten kanssa. (siis ihan viattomasti, ei mitään pervoja.)

Eikä tarvitse mennä saunaan eikä sen jälkeen harrastaa ilmeetöntä seksiä pimeässä peiton alla.

Oi mikä lauantai!